You are viewing [info]lucilla_1789's journal

Lucilla Anacharsis writes

about writing

Journal Info

gackt
Name
lucilla_1789

View

Navigation

February 4th, 2012

Cillian

Add to Memories Share
johan
Näin nyt tuon uuden scifi-elokuvan "In Time". Sen idea oli hyvin mielenkiintoinen - aika toimi siinä valuuttana, mikä aiheutti dramaattisia tilanteita ja aikaan liittyviä sanaleikkejä. Juoni oli sitä tasoa, josta marssii läpi keskikokoinen biisonilauma, henkilohahmot moniulotteisia kuin paperinuket ja hiukan puhallettavan barbaran näkoiseksi meikattu naispäänosanesittäjä ravasi läpi koko elokuvan aivan uskomattomissa korkokengissä. Hänellä oli siis todella korkeakorkoiset kengät joka ikisessä kohtauksessa, jopa silloin kun hänen selviytymisensä riippui siitä miten nopeasti hän pystyisi juoksemaan. Justin Timberlake esitti pääosaa - ihan oikeasti. Hyvä idea oli tuhottu aika tehokkaasti huonolla juonella.

Mutta sitten hyviin puoliin. Siinä oli Cillian Murphy.

Elokuvaa kutsuttiin jossain termillä "Gattaga for the Occupy generation" tuon nyt jo hiukan hiipuneen telttailutrendin mukaan. Parempi termi (joka kuvaa kyllä minun sukupolveanikin) olisi tietenkin "Confused film for a confused generation"

Mutta siinä oli Cillian Murphy

February 3rd, 2012

parodia

Add to Memories Share
cyber
Mun salainen heikkous on Youtuben pop-parodiat. En kuuntele mainstream-musiikkia juuri ollenkaan, mutta viimeisimpien hittien parodioiden parissa kuluu aikaa huomattavasti. Varsinkin rap-parodiat ovat jotain aivan mahtavaa, samoit Lady GaGa-parodiat.

Pari brittikaveriani ovat kovia Lana Del Rey-faneja ja olen seurannut voyerismimielessä netissä riehuvaa keskustelua kyseisen artistin syvimmästä olemuksesta. Tässäkin tapauksessa parodia voittaa alkuperäisen tuotteen:





Huvittavintahan Lana Del Reyssa on tunnepitoisten sanoitusten yhdistäminen olemukseen, jota voisi kuvailla sanoilla "valiumia syonyt ja tylsistynyt kotirouva", sellainen täydellisen ilmeeton katse ja totaalinen tulkinnan puute äänenkäyton osalta. Tässä parodiassa katse pysyy suorastaan hypnoottisen ilmeettomänä ja välillä taas eleet ja ilmeet ovat hauskasti ristiriidassa äänen monotonisuuden kanssa.

January 28th, 2012

Vaalimuisteloita - ja rrrragea!

Add to Memories Share
fasisti
Ystäväni, ihailijani ja vihamieheni saattavat ehkä ihmetellä asennettani par'aikaa käytäviin presidentinvaaleihin ja sen käsittelyyn sosiaalisessa mediassa. Asennettani voisi kuvailla sanoilla "lievimmillään avoimen vihamielinen". Aluksi vain ragesin ja rikoin uudenvuodenlupaustani käyttäytyä "stoalaisemmin", sitten yhtä lailla ärsyyntynyt kaverini vinkkasi "app"ista, jolla saa filtteroityä Facebookissa koko karnevaalin blokkaamalla sanoja vähän samalla tavalla kuin e-mailin taistelussa viagraa ja feikkirolex-mainoksia vastaan.  Tuo toimii suurimman osan ajasta, mutta samalla tavalla kuin e-mailin kanssa joku kokeilee aina erilaisella sanamuunnoksella josko sittenkin kaipaisin potenssilääkettä, rantarolexia, tohtorinpapereita tai yksisarvisella helvetin toisessa piirissä ratsastavaa Haavistoa. En ole koskaan pitänyt poliitikoista ja teen aina äänestyspäätokseni pitkin hampain ja pahoilla mielin (toisaalta en myoskään kuulu niihin typeryksiin, jotka syyttävät kaikista maailman ongelmista "poliitikkoja" jonkinlaisena pahan liittoutumana -nähdäkseni poliitikot heijastavat pitkälti sitä kulttuuria, josta ne ponnistavat: nepotistisissa maissa poliitikot suosivat sukulaisiaan, korruptoituneissa ottavat vastaan mafiarahoja, totalitaristisissa johtavat raakoja erityisjoukkoja ja salaista poliisia, suomalaistyyppisessä hyväveli-sossulassa, noh, toimivat kuten vain suomalainen poliitikko osaa. Mutta, missään tapauksessa, he eivät ole sen pahempia kuin me taviksetkaan)

Koska olen rationaalinen ihminen (tai ainakin yritän olla) olen pyrkinyt analysoimaan Haavisto-hehkutuksen aiheuttamaa raivoa rationaalisesti. Yksi syy on se, että olen aina vaistonvaraisesti vastakarvaan, jos muut tuntuvat hehkuttavan aivan kritiikittomästi ketä tahansa elossa olevaa miestä tai naista. En ole milloinkaan ihaillut yhtään poliitikkoa, mitä nyt muutaman silkka häikäilemättomyys tai naiivius aiheuttaa sellaisen "kehtaisimpa minäkin" reaktion. Vaikka en ole itse milloinkaan ihaillut elossa olevaa poliitikkoa (paria kuollutta kunnioitan, ihmisinä ne nyt olivat pahoja siinä missä mekin, mutta tekivät muutamat ihailemisen arvoisen urotyon tosipaikan tullen), tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat ihailleet elossa olevia poliitikkoja: pari amerikansukulaistani ei voinut millään uskoa Clintonia asemaansa väärinkäyttäväksi häntäheikiksi ja joskus millenia sitten Hugo Chavezkin oli kunnioitettava mies. Jotkut brittiystäväni intoilivat liberaalidemokraateista ja olivat sitten aidosti ihmeissään kun maan politiikka jatkui yhtä sekavana kuin ennenkin. Obama oli koko ex-yliopistoni mukaan Jeesuksen toinen tuleminen. Esimerkkiä poliitikosta, joka olisi osoittautunut kunnioituksen arvoiseksi viime aikoina ei tule mieleen.

Inhoan myos tunteisiin vetoamista. Tämän takia luen aina brittiuutiset lehdestä ja boikotoin televisiouutisia. En halua lukea tai kuulla tunnepitoista vaahtoamista. Syyllistyn itse usein tunnepitoiseen vaahtoamiseen, mutta en siedä sitä muilta. Tämänhetkisessä presidentti-agitaatiossa ei ole muuta tehtykään, tosin aivan ymmärrettävästä syystä.

Presidentillä ei ole juurikaan valtaoikeuksia. Tämä on Koiviston ajan perua, häntä nähtävästi kauhistutti Kekkosen ajan ylilyonnit. Mikäs siinä, ajatus Halosesta ihan oikeasti vallan kahvassa saisi minut menettämään youneni lopullisesti. Mutta nykyinenkään tilanne ei ole oikein ihanteellinen - presidentistä puhutaan "arvojohtajana". Sori nyt vaan, jos en halua jonkin tädin tai sedän selittävän televisiossa miten minun pitää ajatella. Arvot syntyvät vähän erilaisessa prosessissa kuin valtion sanelemana. Paitsi Pohjois-Koreassa. Kuitenkin tuo valtaoikeusjuttu tekee koko presidentinvirasta vähän tarpeettoman, ennemmin äänestäisin vaikka EU-politiikasta. Sen puolesta voisin agitoida itsekin...

Perheessäni vaalittiin vaalisalaisuutta. Vanhempani eivät kertoneet toisilleen, ketä äänestivät. Minä en kertonut heille (paitsi tänä vuonna), ketä äänestin. En tiedä ketä sisarukseni äänestävät. Samaan aikaan kaveripiirini riehuu, mesoaa, ilkkuu ja hyppii ja pomppii kuin apinalauma. Ja painostaa. Tästä pääsemme ehkä ketutukseni perimmäiseen lähteeseen:

En ole kerta kaikkiaan saanut äänestää presidentinvaaleissa, joissa ei pelattaisi identiteettipolitiikkaa. Minä vihaan identiteettipolitiikkaa. Ensimmäiset vaalit, joissa sain äänestää olivat ne vaalit, joilla Tarja Halonen valittiin virkaansa. En kerro ketä äänestin silloin, en edes muista tarkasti, mutta sen muistan aina, mitä ystäväni sanoivat toisen kierroksen koittaessa:

"Sun on pakko äänestää Halosta, mieti nyt, me voidaan saada naispresidentti"

Ai että oikein pakko. En äänestänyt toisella kierroksella ollenkaan. Nyt äänestin, mutta kuten aina ennenkin, en tule kertomaan kenellekään internetissä ketä. Presidentit tosiaan ovat paras argumentti perustuslaillisen monarkian puolesta.



January 25th, 2012

Nano 2 luku

Add to Memories Share
cthulhu
Tämä nanoni on sillain daideellinen, että jotkut luvut ovat vain muutaman lauseen mittaisia...
Read more... )

Nano, 1 luku

Add to Memories Share
johan

10 vuotta myohemmin... )

January 24th, 2012

NaNo-tarinan prologi

Add to Memories Share
johan

Paheneva nälkä heikotti ja Hadri sai vain vaivalloisesti kiivettyä kallion huipulle. Tuolta vartiopaikalta katsottuna koko maailma oli pelkkää vihreää - loputon viidakko, lumpeiden pilkuttama turkoosinvärinen järvenselkä ja sammal kallionpinnalla. Ilma oli kostea ja kuuma. Viidakkokuoriaiset sirittivät, linnut kaukana puiden latvoissa sirkuttivat ja huhuilivat ja kaukaa - mutta ei niin kaukaa kuin eilen - kuului hoivinikoirien ulvonta. Hadri yritti päätellä miten monen kilometrin päässä lauma oli tänään. Hän laskeutui vartiokalliolta ja pyyhki hikisiä kiharoita pois otsaltaan. Nicolas, hänen vartiotoverinsa, kyykisteli pansaikossa poimien mehulehtiä taskuihinsa. Nälkä niistä ei mennyt, mutta ne piristivät juuri sen verran, että he jaksaisivat palata takaisin kylään. 

“Ne ovat lähempänä” Hadri sanoi. “Ehkä ne tulevat jo ensi yonä. Ne varmasti vainuavat jotenkin, että me olemme nälkäisiä. Sanotaan, että ne aivan haistavat ihmisten epätoivon ja loytävät aina nälkää näkevät siirtokunnat. Sehän on kuin tulisi valmiiseen ruokapoytään. Meitä ei tarvitse edes ajaa takaa kunhan olemme liian heikkoja pakenemaan”
“No, se olisi sentään nopea kuolema, verrattuna hitaaseen nälkiintymiseen” Nicolas pureskeli lehteään ja alkoi etsiä aluskasvillisuudesta mitä tahansa syotäväksi kelpaavaa. Monet kasvit heidän kotiviidakossaan olivat myrkyllisiä ja sammaleesta sai vain kovia vatsanväänteitä. Pähkinät ja marjat kallion kupeessa kasvavissa pensaissa kypsyisivät vasta ensi kuussa. Nicolas loysi nipullisen syotäväksi kelpaavia juuria ja peitti huolellisesti kaikki jäljet sammaleiden maan kaivamisesta. Siirtokuntalaisia oli kielletty ehdottomasti mylläämästä viidakkoa. 

Pojat huuhtelivat juuret järvivedessä ja istuutuivat rantakiville nauttimaan pientä ateriaansa. Hadri kurottautui kiskaisemaan muutaman lumpeen irti juurineen ja irroitti niiden syotäväksi kelpaavat juuret ja varret lehdistä sekä kauniin kellertävistä kukista.

“Lumpeiden repiminen on kiellettyä, siitä jää näkyvät jäljet” Nicolas huomautti. Hadri kääri lumpeenjuuret päähineenä pitämänsä liinan sisään, siinä hänellä oli päivän toinen ateria illalla kypsennettäväksi. 

“Minä alan kuule olla siinä pisteessä, että kohta revin vaikka syotäväksi kelpaavan kuoren irti puista paljain hampain” hän sanoi kiukkuisesti. Väistämättomästi lähestyvä nälkäkuolema ja päätyminen hoivinikoirien suuhun oli hänestä enemmänkin raivostuttavaa kuin pelottavaa. Oli sietämätontä olla näin avuton luonnonvoimien ja petojen tuomien uhkien edessä. Hän läimäytti vihaisesti vettä lumpeenvarsilla pelästyttäen pakoon parven kullanhohtoisia kaloja. Sekin oli tietenkin kiellettyä. Heidän olisi kuulunut liikkua luonnossa eläimiä yhtään häiritsemättä.

Siirtokuntalaiset olivat kokoontuneet neuvottelutaloon pohtimaan kasvavaa ruuanpuutettaan. Miehet olivat yrittäneet korjata siirtokunnan kontaktilaitetta, mutta siirtokunnan Valvojan, Mikienin, kuoltua viikko sitten kuumetautiin, ei paikalla ollut ketään tekniikan päälle ymmärtävää. He eivä tienneet miten ottaa yhteyttä Keskusmaailmaan. Vain Keskusmaailman avustusalukset toivat ylimääräistä ruokaa niille siirtokunnille joiden sato oli epäonnistunut. Sateen lakoamat pienet pellot eivät olleet tuottaneet syotävää ollenkaan ja etanat soivät suurimman osan vihanneksista. Varatot alkoivat olla vähissä.

Hadri ehdotti, että siirtokunta jättäisi asuinsijansa ja pyrkisi etsimään muita samalla planeetalla asuvia. Näin pienessäkin maailmassa oli aina useampi kuin yksi siirtokunta. Asuinpaikan jättäminen ilman lupaa oli tietenkin kiellettyä, mutta nyt kyseessä oli hätätilanne. Sitäpaitsi hallinnon edustaja, Mikien, oli menehtynyt ja yhteydenpito hallintoon katkennut kokonaan. Jos he olivat näin omillaan, oli heidän tehtävä päätoksiä kohtalostaan omin voimin. Mitä muuta vaihtoehtoa heillä oli? Odottaa paikoillaan nälkäkuolemaa?

Muut vastustivat siirtokunnan jättämistä. Enemmisto asukkaista ei pärjäisi viidakossa, pedot olivat vaarallisia ja Keksusmaailman edustajat tulisivat kuitenkin parin kuukauden sisällä tarkastuskierrokselle. “Kuka takaa, että yksikään meistä on enää silloin elossa?” Hadri kysyi. Siirtokunnan saamattomuus raivostutti häntä jatkuvasti enemmän ja enemmän. He eivä voineet mitään pilaantuneelle sadolle. Eivät osanneet korjata kontaktilaitetta ja pyytää apua. Eivät osanneet etsiä tarpeeksi syotäväksi kelpaavaa ravintoa viidakosta. Eivät voineet petojen hyokätessä tehdä muuta kuin piilotella majoissaan. 

“Meidän on säännosteltävä ruokaa tarkemmin” muut ehdottivat.

“Lähettää teidät nuoret pidemmälle viidakkoon etsimään syotäväksi kelpaavia kasveja - sehän ei ole lakiemme mukaan sallittua, mutta hätätilassa ratkaisu, jonka me kaikki ymmärrämme. Leah on kehittämässä ainetta, jonka kaataminen lehdille karkoittaa etanat ja hyonteiset niitä tappamatta. Uusi sato voi olla valmis jo muutaman kuukauden kuluttua. Meillä on kyllä mahdollisuus selviytyä”

“Ehkä olet oikeassa ja meidän kannattaisi tosiaan yrittää pärjätä omillamme” Nicolas huomautti Hadrille tapaamisen päätyttyä. He istuivat poikien nukkumaparakin takana pureskelemassa lehtiä ja kuuntelivat hämärtyvästä viidakosta kantautuvaa vaimeaa ulvontaa. Siirtokunnan partioitsijoina he tunsivat  viidakon paremmin kuin muut ikäisensä, osasivat suunnistaa siellä ja etsiä syotävääkin huomaamattomasti. Jos jotkut selviäisivät tästä kauhujen täyttämästä kesästä, Hadri ajatteli, niin he. He eivät olleet avuttomia kuten muut siirtokuntalaiset, jotka turhaan raatoivat tuholaisten riivaamilla kasvimailla ja odottiat toiveikkaasti avustusalusta Keskusmaailmasta. 

“Kävellään vain kunnes loydetään toinen siirtokunta” Nicolas jatkoi. “Minä olen hyvä suunnistaja. Kahdestaan meillä on paremmat mahdollisuudet kuin jos koko siirtokunta vaeltaisi, vanhukset, lapset ja sairaat ja raskaana olevat naiset. Me kuljemme nopeasti ja täällä on pakko olla muitakin siirtokuntia. Lähdetään jo tänä yonä! Kohta me olemme liian heikkoja kävelemään päiväkausia”
“Sinä saatat olla jo nyt” Hadri katseli ystäväänsä huolestuneena. Nicolas oli aina ollut hoikka, mutta nyt hänen kylkiluunsa paistoivat selvästi esiin.

“Viis siitä, sinähän aina sanot, että  pelkällä tahdonvoimalla me pääsemme vaikka toiseen maailmaan!” Nicolas vastasi. Tuo lause oli heidän keskinäinen vitsinsä, jonka avulla he olivat kannustaneet toisiaan ollessaan eksyksissä viidakossa partiointiuransa alkuvaiheessa. He kummatkin olivat aina haaveilleet matkustamisesta, maailmojen näkemisestä tämän pienen siirtokunnan ulkopuolella. 

Mutta miten pitkälle he pääsisivät nälkiintyneinä. Hadri, pojista vanhimpana, tunsi olevansa nyt vastuussa myos Nicolasin henkiinjäämisestä ja halusi nopeasti keksiä ratkaisun heidän ongelmaansa. Kaikki nämä lait ja säännot - hän huomasi taas pohtivansa kasvimaat ja viljelmät tuhonneiden etanoiden kykyä aiheuttaa nälänhätä kokonaisessa siirtokunnassa. Pienet, hänen kämmenensä kokoiset etanat, jotka hän voisi murskata jalallaan tuosta vain. Miten hirvittävä ajatus! 

Mutta eläimillä ei täällä ollut lakeja ja määräyksiä suojella muuta elämää. Hoivinikoirat eivät piitanneet heistä, eivätkä etanat, eivätkä kuumetta aiheuttavat hyttyset. Hyttysilläkin taisi olla paremmat mahdollisuudet selviytyä kuin siirtokuntalaisilla.
“Meidän on rikottava monia sääntojä, jos aiomme selvitä” hän sanoi varovasti Nicolasille. Suunnitelma alkoi hahmottua hänen mielessään, mutta sen jokainen yksityiskohta tuntui kauhistuttavalta. Hän ei tiennyt miten toteuttaisi sen, miten selittäisi sen niin lainkuuliaiselle ja kiltille Nicolakselle ja miten selviäisi rangaistuksetta. Hän kaivoi taskustaan esiin partiointipakkauksensa ja huomasi sen pohjalla muutamia vanhan juureskeksin murusia. Hyvinä satovuosina hän oli usein istuskellut järvenrannalla ja ruokkinut sellaisilla kaloja ja vesilintuja. 

“Nicolas, seuraa minua ihan hiljaa!” hän sihahti äkkiä, sieppasi lyhtynsä ja sujahti viidakkoon. Mahdollisimman hiljaisin askelin hän kiirehti polkua pitkin kohti järvenrantaa. Uudelleen alkanut sade rummutti lehtikattoa kaukana hänen yläpuolellaan ja hänen paljaat jalkansa upposivat mutaiseen maahan lähes nilkkoja myoten. Nicolas juoksi hänen perässään, ilman lyhtyä, seuraten vain ystäväänsä kompuroiden välillä myrskyn pudottamiin oksiin  ja irtokiviin. Hadri pysähtyi vasta rantakivetyksellä, laski lyhtynsä maahan ja kumartui heittämään keksinmurut veteen. 

“Mitä sinä tuhlaat...” Nicolas aloitti, mutta sitten aivan mykistyi nähdessään, mitä Hadri teki seuraavaksi: hän sieppasi suurikokoisen punertavakylkisen kalan käsiinsä, iski sen pään murskaksi kiveä vasten ja kääri sitten huolellisesti liinaan, jota yleensä piti päässään hyonteissuojana.
“Meidän on parasta kävellä niin kauas kuin pystymme tänä yonä” Hadri sanoi ja otti taas lyhdyn käteensä. 

“Seurataan jokea etelään, niin voidaan pyydystää näitä lisää joka päivä. Minä ratkaisin juuri, miten me pysymme hengissä siihen asti, kun pääsemme seuraavaan siirtokuntaan”

Hän lähti taas kävelemään rivakasti ja Nicolas tarrasi hätääntyneenä ystävänsä käsivarteen. Nicolas oli kauhuissaan, kerta kaikkiaan järkyttynyt näkemästään. Hän ei ollut milloinkaan kokenut mitään noin kammottavaa. Yleensä niin lempeä ja harkitseva Hadri oli iskenyt avuttoman kalan pään kiveen, murhannut elollisen olennon ja nyt halusi heidän syovän sen! Miten suunnattoman rikoksen hänen ystävänsä oli tehnytkään! 

“Sinä murhasit sen!” hän syytti itkuisesti. “Minä en ikinä suostu syomään sitä!”

Mutta aamuyostä, kun he olivat jo kaukana siirtokunnastaan, hän suostui syomään Hadrin tarjoaman palan ja vaikka sen limaisuus ja omituinen haju tuntuivatkin vastemieliseltä, hänen oli pakko  myontää sen myos voimistavan häntä ja vievän pois kalvavan näläntunteen. Kalan haju ja suomut tuntuivat tarttuvan kaikkialle. Oli mahdotonta siivota pois kaikkia rikoksen jälkiä, vaikka Hadri niitä peittelikin sammalleella. 

“Kai sinä ymmärrät” hän sanoi Nicolasille. “Nyt meidän on tosissamme päästävä toiseen maailmaan”

Tags:

January 22nd, 2012

Boko Haram! - eli kiinalainen historiallinen elokuva propagandavälineenä

Add to Memories Share
fasisti

Minä pidän kiinalaisesta kulttuurista. Elokuvista, musiikista, taiteesta, ruuasta ja sarjakuvista. En pidä Kiinan politiikasta, mutta se ei tee minusta mitenkään ainutlaatuista - eivät pidä monet "oversees chinese" ystäväni tai miehenikään. Kiina on osittain vastuussa nykyisestä maailmanlaajuisesta taloussekoilusta. Kiina vastustaa kaikenlaista separatismia niin kovasti, että avusti Sri Lankaa tamilikapinallisten kukistamisessa tavalla, joka ei oikein siedä päivänvaloa. Kiina on uusi siirtomaaherra Afrikassa. (Tiibet toisaalta mielestäni kannattikin valloittaa, en ole suuri teokratian ja orjuuden ystävä) Ja koska kommunistinen retoriikka tuntuu aika absurdilta maassa jolla on sormet jenkkienkin kukkaronnyoreillä, on kommunismi pitkälti korvattu äärinationalistisella propgandalla. Opiskelin vähän aikaa sitten mandariinikiinaa kurssilla, jonka mukava nuori opettajatar opetti meille kielen lisäksi oppia maastaan täydellisenä paratiisina maan päällä. 

Wuxia-innostuksen myotä kiinalainen elokuva on levinnyt maailmalle ja siihen selvästi panostetaan paljon rahallisesti. Wuxiaa on myos syytetty liiallisesta yltionationalismista. Isänmaallisuudessa ja menneiden aikojen sankarien muistelussa ei ole mitään pahaa, mutta kuten meille suomalaisillekin aina kerrotaan, sen ei pitäisi tarkoittaa muiden halveksuntaa. Verrattuna muihin kiinalaisiin elokuviin (Kuten vaikka loistava City of Life and Death, joka käsitteli järkyttävää aihetta, japanilaisten suorittamaa Nankigin tuhoamista, humaanilla tavalla, ja mihin tahansa Hong Kong-trilleriin) nimenomaan historialliset action-draamat on valjastettu propagandavälineeksi. Kiinnitin tähän huomiota jo viime vuonna ja olen nähnyt monta esimerkkiä siitä miten tätä tehdään. Shaolin, viime vuonna valmistunut elokuva on kuitenkin niin täydellinen esimerkki kaiken ei-kiinalaisen (Toiseuden, lol) täydellisestä demonisoinnista, historian väärentämisestä ja nationalistisesta viestistä fiktiossa.

Lisäksi elokuvassa pahista esitti Nicholas Tse, jota fanityttoilen kovasti...





Evil tea drinking scene...

Aluksi kun pohdin tätä, saamani akateeminen indokrinaatio hirtti päälle, kyllähän me länsimaisetkin näytämme aasialaiset, afrikkalaiset ja intiaanit tyhminä ja pahoina ja niinedelleen. Mutta Westerneissäkin on aina se yksi uljas, joskin raaka päällikko, Red Dawnissa oli yksi hyvä kommunisti :D ja jo 1950-luvulta lähtien... no, päästäkseni Shaolinin edustamaan maailmankuvaan, pitää palata 1910-lukuun, sellaisiin elokuviin kuin "Kansakunnan synty". 

Aloitetaan kaiken ulkomaalaisen demonisoinnista. Elokuva sijoittuu 1900-luvun alun sisällisotiin ja valtataisteluihin, joissa toki ulkomaalaisillakin oli näppinsä pelissä. Tarinan alussa Andy Laun esittämä päähenkilo on paikallinen sotaherra, joka valtaa kaupungin veljensä (Nicholas Tse) avulla, hyokkää luostariin ja uhkailee munkkeja, kerta kaikkiaan paska tyyppi siis. Hän pukeutuu länsimaisiin vaatteisiin ja hänen joukoillaan on länsimaiset uniformut ja aseet. Munkit ja luostari ovat elokuvan keskiossä, menetettyään valtansa ja tyttärensä päähenkilo ryhtyy munkiksi ja hänen veljestään tulee kaupungin uusi, entistä raaempi, johtaja... Muututtuaan paremmaksi mieheksi, päähenkilo pukeutuu luostarin vaatteisiin. Hän, munkkiystävineen, käyttää aina taistelussa vain martial arts-taitojaan, miekkoja ja bambukeppejä, ei milloinkaan, ikinä, tuliaseita. 

Elokuva näyttää hyvältä, mutta on juonellisesti vähän Tintti Kongossa-tason tarinankerrontaa. Nicholas Tsen esittämä Cao haluaa ulkomaisia aseita ja liittoutuu pahojen ulkomaalaisten (kiinalaisia näyttelijoitä sinisillä piilolinsseillä ja irtoparralla, kaikesta päätellen) kanssa. Aseita vastaan hän pakottaa paikallisen rahvaan arkeologisille kaivauksille etsimään taideaarteita, jotka antaa ulkomaalaisille. Orjatyoläisensä hän ampuu rynnäkkokiväärillä maanisesti nauraen...

Anygays, tuollainen juoni oli niin kummallinen, että aloin miettiä miksi kyse oli nimenomaan ulkomaalaisille myytävistä taideaarteista. Nykyäänhän Kiina haluaa kaikki maasta viedyt aarteensa takaisin ja ostaa niitä isoilla rahoilla kansainvälisistä huutokaupoista. Tosiasia on myos, että Kiinan virallinen politiikka Kulttuurivallankumouksen aikana oli tuhota perinteinen kulttuuri ja taideteoksia, temppeleitä yms hajotettiin vallankumouksellisella innolla melkoisesti. Nyt, 2000-luvulla, viesti onkin se, että ulkomaalaisethan tämän aloittivat, he ryostävät taiteemme ja tuhoavat temppelimme. Kulttuurivallankumousta pidetään nykyään ylilyontinä ja liian ekstreeminä (näin opettajanikin sanoi), mutta samalla vallassa oleva klikki ei ole milloinkaan tehnyt kunnolla tiliä aikakauden tuhoista. 

Elokuvan lopussa ulkomaalaiset (britit? jenkit? niitä kutsutaan vain ulkomaalaisiksi) päättävät pommittaa luostarin peittääkseen jälkensä taideaarteiden ryostämisestä ja yhteistyostä Caon terrorihallinnon kanssa. Loogista. Munkit ajetaan pakoon. Googlasin jälkeenpäin tuosta legendaarisesta Shaolin-luostarista, näkojään eri sotaherrat tuhosivat sen useaan kertaan useammallakin eri vuosisadalla. 1900-luvulla paikasta teki selvää tämä mies-http://en.wikipedia.org/wiki/Shi_Yousan
Joka vasta kuulostaakin kiinnostavalta! Tuosta sitä saisi viihdyttävän historiallisen elokuvan! 

Ulkomaalaiset, länsimaiset, japanilaiset yms eivät siis tuhonneet Shaolinia vaan tuo yllä oleva tyyppi. Vähän kuin minä tekisin elokuvan, jossa suomalaiset ampuvat Mainilan laukaukset tai juutalainen salaliitto polttaa Saksan valtiopäivätalon. Historiaa on siis väärennetty propagandasyistä, jotta ulkomaalaiset näyttäisivät pahiksilta. Nuo tekoparralla varustetut länsimaiset pirut muuten nauroivat demonisesti tähdätessään tykillä temppeliä! Kehtasivatkin!


Vaatteilla ja aseilla oli elokuvassa suuri symboliarvo. Ennen parannustaan päähenkilo pukeutui länsimaalaisittain. Hänen hyväsydäminen vaimonsa pukeutui kiinalaisittain. Hänen paha veljensä Cao pukeutui länsimaalaisittain, paitsi viimeisessä kohtauksessa, jossa hänellä on perinteiset vaatteet. Ei mikään ihme, sillä hän katuu vielä tekojaan nähdessään veljensä uhrautuvaisuuden.

Tämä sama "ulkomaalaiset vaikutteet paha" asenne näkyi myos aseissa. Munkit harjottivat perinteisiä taistelulajeja ja voittivat keppeineen kiväärillä varustautuneen sotilaat... Erityisen symbolistisessa kohtauksessa Cao hyokkää luostariin ja tappaa luostaria viimeisen voimin puolustavan munkin harvinaisen näyttävästi: hän tempaisee vieressään seisovilta alaisilta pistimet irti kivääreistä ja silpoo kaksin käsin munkin sellaisella raivolla, että "väkivallan estetisointi" olisi terminä tuota kuvaamaan understatement. 


Elokuvan viesti oli siis hyvin selkeä. Ulkomaalaiset pahoja. Munkkien ja jalojen kyläläisten muodostama yhteiso harmonien ja hyvä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana yhden Caon orjatyomaalle kaapatun pojan nimi oli "Daniel", pohdin tuota ylianalyyttisessa mielessäni jonkin verran. Kristityt aasialaiset tunnistaa etunimestä ja kristinusko on kasvussa Kiinassa. Ehkä tuon nimen pointti (ja tämä Daniel oli ainoa nimeltä mainittu kyläläinen) oli se, että vaikka olisitkin kristitty, olet kuitenkin kiinalainen äläkä luota ulkomaalaisiin, vaikka ne olisivatkin samaa uskontoa. 

Ensimmäinen kysymys, joka tulee mieleen tällaisen taidepläjäyksen jälkeen on miksi? Miksi honkongilainen Lau tai Kanadassa syntynyt Tse ja Jackie  Chan pikkuroolissa ovat tässä? Tai miksi hongkongilainen ohjaaja tekisi tällaisen elokuvan? Vihaavatko he  ulkomaalaisia? Tietenkään eivät, mieheni mukaan Tse on IRL aika ylimielinen kanadalaisuudestaan eikä näinollen varmasti kaikista isänmaallisimpien suosiossa. Sitäpaitsi, kuten miehenikin on kokenut, ei-mannerkiinalainen kiinalainen on ulkomaalainen Kiinassa itsekin. 

Tuollainen elokuva ei myoskään karkota länsimaisia katsojia, vaikka länsimainen vastine olisi se, että Spielberg filmaisi seuraavaksi sen Tintin Kongossa, jonka jo aiemmin mainitsin. Toki suurin osa elokuvan arvostelijoista on netissä sitä mieltä, että nyt propaganda-ja melodraamavaihde oli ärsyttävän näkyvästi päällä, mutta ei se saa ketään boikotoimaan Jackie Chanin tuotantoa. Sekä näyttelijoille, että ohjaajalle kyse on rahasta. Näistä leffoista saa massia. Tosiasiallinen tarkoitettu yleiso on mannerkiinalaiset ja myos elokuvan viesti on heitä varten. 

Mutta miksi ulkomaalaiset pitäisi nyt esittää huonossa valossa?  Kaikki ulkomaalaiset japanilaisista britteihin? Kuten sanoin, nationalismi on korvannut kommunismin. Kiina on taloudellisesti nousussa, mutta sillä on uhkakuvia - uiguurien ja tiibettiläisten separatismi, kilpailutilanne Intian kanssa ja pelko siitä, että muualla maailmassa noussut demokratia-aktivismi leviäisi sen alueelle. Olen itse sitä mieltä, että enemmisto kiinalaisista on tyytyväisiä nykyiseen maahansa aivan tosissaan eikä nousemassa barrikadeille suistaakseen kommunistisen puolueen vallasta. Elintason nousu ja elämänmeno yhden sukupolven sisällä on niin suuri - minun vanhempieni sukupolvi koki kulttuurivallankumousen ja "suuren harppauksen", heidän lapsensa tulevat tänne shoppailemaan ja opiskelemaan englantia. En usko, että edes maan johto vihaa ulkomaalaisia (meistä on siihen liikaa hyotyä), sen antama viesti on vain sellainen, että ulkomaalainen, ei-kiinalainen "toiseus" muodostaa uhan maan koheesiolle. Demokratialiikkeet ovat länsimaista hapatusta ja uiguurien ja tiibetiläisten tavoin ne saattavat ajaa maan samanlaiseen kaaokseen, missä se oli Shaolin-elokuvan kuvaamalla aikakaudella. Mikä tietenkin on totta, Ancien Regimen kumoamista seuraa aina kaaos ja sisäinen konflikti. Eivät he väärässäkään ole, vaikka ajavat asiaansa epärehellisin ja rasistisin keinoin.

Boko Haram on tietenkin tuo nigerialainen islamistinen terroristijärjesto joka on käynyt viime aikoina maan kristittyjen kimppuun. Boko Haram "länsimainen oppi on syntiä", vastustaa kaikkea länsituontia, kristinuskoa ja maan koulutuslaitosta. Mikä tietysti on ironista, koska myos Islam on tuontiusko Afrikassa. Ja nyt kiinalaisten harmoniaa kuvastava Buddhismi Kiinassa. Mutta tällainenhan maailma on.

Hyvää kiinalaista uuttavuotta ja Lohikäärmeen vuotta! Tässä taloudessa valmistaudutaan pian juhla-aterialle ystävien luona :)

January 19th, 2012

Parhaat levyt 2011

Add to Memories Share
hhmmmartti
Entäs sitten hyvä musiikki? 

2011 oli pettymyksien vuosi useamman yhteen kohdalla. VNV Nation, joka on liukunut ripeästi alamäkeä viime vuosien ajan julkaisi levyn, jota en edes hankkinut, koska se kuulosti tylsimmältä eurotrancelta. Covenant julkaisi levyn Lightbringer, jossa tykkäsin ehkä kahdesta kappaleesta. Industrial-ihme Dismantled julkaisi sarjamurhaaja-teemaisen albumin jonka pelkkä olemassa olo harmittaa minua. 



Syystä tai toisesta tykkään aina korkeintaa kahdesta kappaleesta Covenantin kaikilla levyillä. Ja niistä kappaleista, joista tykkään, tykkään todella kovasti.




Konemusiikin vähän joka laitaa kokeileva Haujobb julkaisia levyn, josta pidän oikein paljon. Haujobbin levy "Dead Market" on hyvin erilainen levy dystopia-teemalla - melodisesti rauhallinen ja jollain tavalla lohdullinen, suorastaan houkutteleva. Ehkä tämä tarjoaa nyt sitä spengleriläistä raunioilla tanssimista, mitä Niko lupaili minulle syntymäpäiväonnitteluissaan?



Electro-Industrialin veteraaneilta, Project Pitchforkilta, tuli myos uusi levy "Quantum Mechanics". Tuttuun tapaan tarjolla oli sekalainen kokoelma naiivia maailmanparannusta, loistavasti toimivaa ilkeää uhoa ja satumaista tunnelmointia. 



Uusin loytoni on hyvin nuori, vasta pari levyä tehnyt BLAME, joka musiikillisesti on sekoitus industrialia, konepoppia ja ambientia. Yhtye on Serbiasta, ja kumpikin tähän asti julkaistu levy on hyvin spekulatiivista ja dystooppista teemamusiikkia. Euroopan lähihistorian tuntien tuo yhdistelmä tuntuu hyvin kiehtovalta. Serbithän ovat nykyajan virallisia pahiksia...

Tänä vuonna onkin sitten odotettavissa jotekin ihastuttavaa - suosikkiyhtyeeni Mind.in.a.box julkaisee uuden levyn ensi viikolla! Tilasin tuon jo ennakkoon teaserin perusteella.
Tags:

January 18th, 2012

My scene still sucks

Add to Memories Share
hocico2
Yksi suosikkigenreistäni on aggrotechiksi kutsuttu synkkä konemusiikki, jota alan foorumeilla joskus kutsutaan nimellä terrorbanana. Harva tykkää aggrotechista ja kyseistä genreä halveksivien on syytä olla iloisia, tämän musiikin fanittaminen ei ole helppoa eikä sitä voi oikein perustella samalla tavalla kuin monen muun musiikin kuuntelua. Pidän aggrotechista kirjoittamisen taustamusiikkina ja se sopii loistavasti kuntosalille ja julkiseen liikenteeseen. Se on tarjonnut myos elämäni heinoimmat keikkakokemukset. Mutta, myonnettäkoon, myos paljon myotähäpeää. Erittelen tässä genren pahimmat ongelmatekijät:

Kovikset





Jotkut gangstarapparit ovat oikeita gangstereita. Jotkut blackmetallistit ovat saatananpalvojia tai murhaajia.  Rankin temppu tässä skenessä oli se, kuin Psyclon 9:n laulaja kusetti teinifaneilta huumerahoja myymällä T-paitoja jotka eivät koskaan tulleet perille. Tuostakaan nyt ei ollut muuta seurausta kuin nettidraamaa, johon osallistuivat sekä fanit, että eri bändit ja varas itse angstaamalla ja kerjäämässä sääliä Myspacessa. Rap-piireissä seuraamukset olisivat varmasti olleet hiukan tuskallisemmat.






Aggrotechin kovin gangsteri ^

Silti muutama genren artisti pitää itseään aika hlevetin kovana poikana. Keikalla tämä aiheuttaa melkoista myotähäpeää. Hyvä esimerkki tästä oli viime kesän Lumouksen aggrotech-esiintyjä, virolainen Freakangel. Joskus mietin millä perusteella Lumouksen artistit valitaan - ovatko ne Jyrki Witchin kaljakavereita? Niin tai näin, tämä laulaja, jonka nimi oli vielä kaiken huipuksi Dmitry haistatteli yleisolle "Fuuck you" huonolla englannilla ja näytti keskisormea. Eipä nolottanut, ei. Yhtye alusti vielä keikknsa pornosampleilla (naisen läähätystä ja huutoa). Jesus Christ. Kovisteluun kuuluu myos "Fuck you motherfucker"-tyyppiset lyriikan helmet, jotka aiheuttavat vaivaantunutta kiemurtelua yli 15-vuotiaassa kuuntelijassa...






^Dimitri poseeraa kovana kovien bändinpoikien kanssa! Rautaesiripulla oli puolensakin...

Seksiä, uskontoa ja politiikkaa

Muutama vuosi sitten tuo pornosamplaaminen oli kova juttu, mutta nähtävästi artistit (Dimitriä lukuunottamatta) huomasivat itsekin, että se kuulosti aina nololta. Seksismi onkin sitten aivan oma kysymyksensä, sekä misogynia, että rasvainen stripparimeininki. Jos tässä genressä saadaan tarpeeksi pennejä kokoon videota varten, siihen kuuluvat olennaisesti pyllyä pyorittävät naikkoset vähän hip-hop- videoiden tapaan. 






Combichristin Andy näyttaa videollaan naisen paikan! 

Minä en jaksa kiihkeää suhtautumista uskontoon nykymusiikissa, oli se sitten puolesta tai vastaan. Tämän takia en kuuntele gospelia, Inkubus Sukkubusta tai bläkkistä. Uskonto on kiinnostava aihe, jos sitä käsitellään jollain tavalla monitulkintaisesti tai pohtivasti. Toisaalta kuuntelen ennemmin vaikka miten simppeliä saarnaamista kuin...






George W Bushia samplattuna! Musiikin poliittinen kantaaottavuus on kaikissa genreissä järjestelmällisesti surkuhupaisaa kuunneltavaa eikä aggrotech ole tässä poikkeus, päinvastoin. Voisin siteerata tässä vaikka SITD:n upeita sodanvastaisia sanoituksia (SITD:istä enemmän kohdassa "mauttomat samplet) mutta pelkään tietokoneeni pitävän minua idioottina ja sammuttavan itse virtansa protestiksi. Yhteiskunnalliset aiheet ovat jees. Saippualaatikot eivät.

Mauttomat samplet

Synkässä konemusiikissa samplataan usein elokuvia. Suosituimmat lienevät Blade Runner, Hellraiserit ja sotaleffat. Joskus samplataan jotakin rrrankkaa ja provosoivaa, siis pornoläähätystä tai, uskokaa tai älkää, Hitlerin puheita. Jotkut samplet ovat kerta kaikkiaan mauttomia ja pistävät pohtimaan mitä ihmettä tämän taidepläjäyksen tekijän päässä oikein liikkui. Aiemmin mainittu SITD samplasi simppeliin sodanvastaiseen biisiinsä pätkän jossa terroristiryhmän teloittama kidnappauksen uhri rukoilee armoa. Ei siis elokuvasta, vaan todellisesta elämästä. Uhrin perhe varmasti arvostaisi tuota jos tietäisi. iTunesistani loytyy myos God Modulen biisi, jossa samplataan (ehkä jostain ekploitaatioleffasta napattua ?) Manson Family-murhaajan kuuluisaa lausetta "I'm the Devil and I'm here to do the devil's business" Itse biisi taas on viihdemielessä tehtyä kauhupelleilyä. Just joo. 

Oma lukunsa on liian pitkät tai muuten vain huonot samplet. Jos puoli biisiä on dialogia Hellraiserista alkaa sormi hapuilla rewind-nappulaa. Wynardtage, joka artistina on jollain tavalla todella hellyyttävän vilpiton ja tosissaan, samplaa yhdessä biisissään - wait for it - dialogia Titanicista! 





Ja levynkannet...



April 22nd, 2011

Eri aikakausien taiteilijakäsityksistä

Add to Memories Share
Viime aikoina olen toisaalta kuullut paljon hehkutusta "rappiotaiteesta" ja toisaalta lukenut arkkikonservatiivi Roger Kimballin nykyistä taideteorisointia ruotivaa kieltämättä aika hemmetin hauskaa kirjaa "The rape of Masters". Kirja olisi saanut olla vähän perusteellisempi, nyt se tarjosi vain esittelyn aiheesta ja sinäänsä sopi paremmin aloittelijalle kuin minulle vähän turhan monen taideluennon veteraanina. Mielenkiintoisin jälkipolvien yli-analysointi liittyi Rubensiin ja tarjosi hienon esimerkin siitä, miten me heijastamme aina omaa ajatusmaailmaamme menneisyyteen emmekä ymmärrä ihmisten ennen ajatelleen aivan eri tavalla kuin me teemme. En itse pidä Rubensin taiteesta, mutta henkilonä hän on mitä inspiroivin pohtiessa sitä, mikä on minkäkin aikakauden näkemys taiteilijasta ja taiteellisesta luonteesta. Mikä on suurin osoitus taiteellisesta neroudesta? Väärinymmärretun neron päihteidentäyteinen boheemielämä? Vai hyvät diplomaattitaidot, jotka huipentuvat rauhansopimuksen neuvotteluun?

Tunnen aika hyvin Länsimaista taidehistoriaa Keskiajasta nykypäivään (no, pientä liiottelua, nykypäivän taide on minulle kohtuu tuntematon vyohyke) Keskiajalla taiteilija oli yksi käsityoläinen muiden joukossa. Pyrkien tekniseen taitavuuteen, eikä vailla yksilollisyyttä tai omaa näkemystä, kuten huomaamme kuvitusten erikoisista loppupiirrustuksista, joissa kuvittaja päästää mielikuvituksen valloilleen. Keskiajalla on huonon anatomian maine, mutta aikakauden patsaissa mittasuhteet ovat aivan kohdallaan. Taiteilijalla ei kuitenkaan ollut mitään henkilokulttia.









Käsitys taiteilijasta merkittävänä ja nerokkaana yksilonä on lähtoisin Renessanssiajalta. Tosin vielä tuohonkin aikaan tekstiilit olivat arvokkaampia kuin maalaukset eikä käsityoläisen ja taiteilijan välinen raja aivan selkeä. Tuon ajan taiteellisen nerokkuuden tunnisti monilahjakkuudesta - tästä tulee termi "renessanssi-ihminen" - että sama henkilo kirjoittelee sonaatteja poikays..äsht...rakastetulleen, maalaa kirkonkattoa ja veistää superrealistisia marmoripatsaita. Pari rakennustakin voi suunnitella siinä välissä. Taiteellisen neron luonnetta ei oltu mitenkään määritelty - jotkut taiteilijat olivat kiivasluontoisia, toiset rauhallisia jne. Ihanteena oli teknisen taituruuden ja oman vision yhdistäminen.




Barokkimaalari Peter Paul Rubens taas edusti oman aikakautensa ihannetta - hän oli kuvataiteilija ja useaa eri kieltä puhuva diplomaatti, joka osallistui aikakautensa konfliktien rauhanneuvotteluihin. Taiteilijan osa oli kuitenkin käyttää lahjojaan muiden hyväksi Romantiikkaan saakka, jolloin omasta navasta tuli vähintään yhtä tärkeä osa taiteilijuutta kuin suurista aatteistakin. Vasta Romantiikka synnytti käsityksen, jonka mukaan olisi olemassa jonkinlainen "taiteilijaluonne", ympäroivän yhteiskunnan ulkopuolella. Oikeastihan taiteilijoita on aina ollut kaikenluonteisia: fanaatikkoja, jotka innostuvat milloin mistäkin äärimmäisyysaatteesta, kunnioitettuja herrasmiehiä kuten Rubens tai väkivaltaisia murhamiehiä kuten Caravaggio.








(Caravaggion kaikista toistä muuten näkee jotenkin sen todella väkivaltaisen luonteen. Vertaa esim. tätä Davidia muiden taiteilijoiden vastaaviin)


1700-luvulla taiteilijat näkivät useimmiten tärkeimmäksi tehtäväkseen yhteiskunnan hyvän maun ja hyveellisten aatteiden vaalimisen. Yksimielisyyttä siitä mikä oli hyveellistä ja kansakuntaa sivistävää oli varsin vaikea loytää ja mesenaatti Lordi Burlingtonin, taiteilija Hogarthin ja heidän tukijoittensa välillä käytiin kiivasta keskustelua siitä palveliko omasta mielestään "luonnonmukaisuuteen" (niin oudolta kuin se meistä vaikuutaakin) pyrkivä rokokoo vai Burligntonin promotoima klassismi tuota tarkoitusta. Rokokoon kadottua jonnekin giljotiiniin sama taistelu jatkui gotiikan ja klassismin kannattajien välillä.








Come on! Kuka muka ei pidä uusklassismista?










Kaikki 1800-luvun taiteilijakliseet koossa - keuhkotautia, laudanumia ja ihmissuhdesaippuaa! Jos tuota olisi ollut vähemmän, olisivatko Siddal ja Rossetti oppineet enemmän tuota teknistä puoltakin?

Kuka sitten keksi romantiikan käsityksen päihdehuuruisesta ja boheemista taiteilijanelämästä eksistentiaalisine elämäntuskineen ja rahavaikeuksineen (monet taiteilijathan olivat myos hyviä bisnesmiehiä, jotka keräsivät mittavat kokoelmat aikaisimpien vuosien taideaarteita)? Novalis? de Quincey?. No, tuo oli kuitenkin 1800-luvulla jo valtavirtaa, jota viha/rakkausuuhteeni kohteet futuristit vastustivat kiivaasti "passeistisina". Heidän, ja monen muunkin 1900-luvun modernistin mielestä boheemielämä oli "liian 90-lukulaista" :D - taiteilijan kuului olle tuollainen nietzscheläinen yli-ihminen, joka kapakoissa roikkumisen sijaan harrastaisi urheilua, autoilua, organisoisi mellakoita milloin minkäkin aatteen puolesta ja kuvaisi taiteessaan kaikkia oman aikakautensa uskomattomia saavutuksia: lentokoneita, tehtaita, junia ja maailmansotaa!










Nojaa. En tiedä kovinkaan paljoa siitä, mitä nykyään pidetään taiteellisen nerouden osoituksena, mutta olisi aika hauskaa, jos muotiin tulisi taas viiden kielen puhuminen, diplomaattiset kyvyt ja monilahjakkuus. Maailma on nykyään niin pieni ja makuuvaunut perin mukavia, vai mitä Paavolainen sanoi aikoinaan?

Powered by LiveJournal.com